Tänään suomalaisten korkeakoulujen opiskelijajärjestöjen yhteinen Koulutuslupaus-kampanja jalkautui kadulle haastamaan eduskuntavaaliehdokkaat antamaan omat vaalilupauksensa koulutukselle.

Lupauksia alkoi ilmestyä jo kampanjastarttia edeltäneinä päivinä ja Turussa ne aiheuttivat pienen myrskynkin, kun Turun yliopiston ylioppilaskunta julkaisi muutaman kokoomusehdokkaan vaalilupaukset. Näistä huomiota herätti erityisesti Ben Zyskowiczin lupaus olla leikkaamatta koulutuksesta, sillä se oli ristiriidassa juuri julkistetun niin sanotun Benin listan kanssa, jossa Zyskowicz esitti 100 miljoonan euron leikkausta opintotukeen. Koulutuslupauskampanjalla on neljä tavoitetta, joista yksi liittyy suoraan opintotuen tasoon:

1) YTHS:n laajennus kaikille korkeakouluopiskelijoille takaa huomisen terveet työntekijät
2) Maksuton koulutus kaikille turvaa tasa-arvon ja kukoistavan talouden.
3) Annetaan opiskelijoille mahdollisuus keskittyä opiskeluun eikä heikennetä opintotukea
4) Varmistetaan suomalainen menestystarina – ei leikata koulutuksesta.

Henkilökohtaisesti kannatan kaikkia neljää kampanjan tavoitetta samoin kuin Vihreät puolueenakin kannattaa omassa koulutuspoliittisessa ohjelmassaan. Korkea-asteen rahoitusta on leikattu tuntuvasti jo kuluneella vaalikaudella ja kunnat kamppailevat koulutussäästöjen kanssa. Tässä tilanteessa valtion ei pidä enää lisätä korkeakoulujen ja kuntien vaikeuksia. Käytännössä lisäleikkaukset tarkoittaisivat maksuttomaan koulutukseen, opintotukeen tai kuntien opetusresursseihin puuttumista. Nyt kuljetaan sillä viimeisellä rajalla, jolla ratkaistaan onko Suomi hyvinvointivaltio vai jotain muuta.

Uusien leikkausten sijaan koulutussektorille on annettava työrauha ja sosiaaliturvaa on kehitettävä opintotuki mukaanlukien perustulon suuntaan. Näin säilytetään hyvinvointivaltio huomennakin!


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *