Tämä ei ole ensisijassa poliitikko Jukka Vornasen teksti, vaan pohjautuu kesällä 2014 valmistuneeseen kulttuurihistorian pro graduuni. Tammikuun vegaanihaasteen hengessä julkaisen kuitenkin tämän sanomalehtialiooni (TS 20.12.) pohjautuvan tekstin täällä poliitikkosivullanikin.

Vegetarismista ja veganismista käsitteinä: Veganismi on vegetarismia tuoreempi termi ja syntynyt vasta 1940-luvulla. Sitä ennen kaikkiin lihattomiin ruokavalioihin viitattiin vegetarismina. Sadan vuoden takaisista kasvisvyöjistä osa noudatti tiukempaa ja osa joustavampaa ruokavaliota. Kaikkien eläinperäisten tuotteiden käytöstä kieltäytyneitä kasvissyöjiä oli jo silloinkin.

Mistä on kyse?

  1. Kasvissyönnillä on länsimaissa ja Suomessakin pitkä historia.
  2. Ensimmäinen suomalainen vegetaristinen keittokirja julkaistiin 1894. Samana vuonna perustettiin ensimmäinen kasvisravintola Helsinkiin.

 

Mainos, Hufvudstadsbladet 8.7.1906

 

Aatteellisen kasvissyönnin historia on Euroopassa pidempi kuin yleensä luullaan. Lihansyönnin vanhimmat kriitikot tunnetaan antiikista ja sittemmin aiheesta ovat kirjoittaneet niin Jean-Jacques Rousseau, Isaac Newton, Richard Wagner kuin Leo Tolstoikin.

Modernin länsimaisen vegetarismin katsotaan virallisesti syntyneen vuonna 1847, jolloin Englannissa perustettiin ensimmäinen kasvissyönnin edistämiseen pyrkinyt seura, Vegetarian Society. Teollisen vallankumouksen ja kaupungistumisen myötä liharuokien säilyvyydestä, alkuperästä ja tuotantotavoista alettiin kantaa enemmän huolta. Osa 1700- ja 1800-lukujen fysiologeista epäili ylipäätään liharuokien sopivuutta ihmisen elimistölle.

Suomeen aatteellinen kasvissyönti rantautui vuonna 1894, jolloin julkaistiin ensimmäinen suomalainen kasviskeittokirja ja perustettiin maan ensimmäinen kasvisravintola. Jo aiemmin satunnaiset suomalaiset olivat tutustuneet vegetarismiin Euroopan matkoillaan, mutta 1890-luvun puolivälissä kasvissyönnistä tuli kotimainenkin ilmiö.

Keväällä 1894 kustannusyhtiö Söderström julkaisi Helene Seilingin vegetaristisen keittokirjan ”Kortfattad vegetariansk kokbok”, jonka johdannossa Seilingin aviomies Max esitteli kasvissyönnin terveydellisiä ja eettisiä lähtökohtia. Saman vuoden syksyllä, suurinpiirtein 120 vuotta sitten, Helsinkiin Rauhankadulle avattiin maan ensimmäinen vegetaristinen päivällistarjoilu. Seuraavana vuonna kasvisravintola avattiin myös Kasarminkadulle ja Hufvudstadsbladetissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa pääkaupungin kasvissyöjien määrä arvioitiin muutamiksi kymmeniksi.

Muun Euroopan tavoin vegetarismi herätti Suomessakin alusta asti tunteita puolesta ja vastaan. Kasvissyöjistä tuli nopeasti vitsien aihe ja heidän kerrottiin kulkevan kaduilla persiljanippuja ja kaalinpäitä syleillen. Kriitikot pitivät vegetarismia epäterveellisenä uskontona ja kasvissyöjiä kutsuttiin vegetafiileiksi. Kasvissyöjien omassa argumentoinnissa vegetarismia perusteltiin useimmin terveydellisillä mutta myös eettisillä ja uskonnollisilla argumenteilla. Tietoa kasvissyönnistä levitettiin lehtikirjoitusten, keittokirjojen ja ruuanlaittokurssien kautta.

Ensimmäisistä suomalaisista kasvissyöjistä suuri osa kuului pääkaupungin ruotsinkieliseen väestönosaan. Aikakauden sosiaalisessa ympäristössä kasvissyöjillä oli yhteyksiä muun muassa luonnonparannusliikkeeseen, raittiustyöhön, tolstoilaisuuteen, teosofiaan ja eläinsuojeluaatteeseen.

Englantilaisten esimerkkiä noudattaen kasvissyöjät olivat perustaneet useissa Euroopan maissa vegetaristisia yhdistyksiä ja tälle tielle lähdettiin Suomessakin. Ensimmäinen ruotsinkielinen yhdistys perustettiin maahamme vuonna 1907. Yhdistyksen toiminta oli kuitenkin alusta asti katkonaista. Muutamaa vuotta myöhemmin suomenkielisissä raittiuspiireissä ja luonnonparannuksen harrastajien keskuudessa alettiinkin suunnitella uuden yhdistyksen perustamista. Suomenkielinen yhdistys perustettiin 1913 ja sen perustamiskokous pidettiin Salossa.

Vuoteen 1913 mennessä vegetarismi olikin levinnyt Helsingistä myös muualle Suomeen. Kasvisruokakursseja järjestettiin useissa isoissa kaupungeissa ja vuonna 1910 vegetaristisia kasvisruokailuja järjestettiin Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Viipurissa. Turussa vegetaristinen päivällistarjoilu järjestettiin ensimmäisen kerran Turun kotitalouskoulun tiloissa Humalistonkadulla heinäkuussa 1910.

Reilu 120 vuotta suomalaisen vegetarismin synnyn jälkeen kasvissyönti ja lihansyönnin kritiikki ovat edelleen ajankohtaisia keskustelunaiheita. Kasvissyöntiä ei sen historian valossa voi leimata nykyaikaiseksi oikuksi, vaan ilmiöllä on luultua pidemmät juuret maamme ja maanosamme historiassa.

Lisätietoa tutkimuksesta.


2 Comments

Anonyymi · 05/03/2015 at 17:39

Isoäitini keittiöstä löytyi Vegetarisk Kokbok-teos, jota aloin kiinnostuneena selailla ja valmistinkin paria räättiä sen avulla. Oikein hyvää – olisipa kirja ollut käytössäni, kun olin 18 vuotta vegetaristi vähän nuorempana! Hämmästyin kovasti, kun kirjan syntyvuosi oli 1913 (Edit Reinilä, Sofie Calonius, Valma Krank, kustantajaa ei ilmoiteta.) Isovanhempani olivat syntyneet 1840- ja 1860-luvuilla ja elivät kumpikin 78 vuotiaaksi!
Ehkä isoäiti joskus noudatti kirjan ohjeita, en tiedä, mutta eivät tuon ajan ihmiset yleensä eläneet noin vanhaksi, vai mitä.
Hauskaa jatkoa tutkimuksille ja onnea vaaleihin. Terveisin Seija T., 80 v

jukka · 15/03/2015 at 17:14

Kiitos Seija viestistäsi! Täytyy etsiä tuo keittokirja käsiini. Gradussa lopetin tutkimukseni vuoteen 1910 ja jatkan nyt väitöskirjassa sitä pidemmälle. Reinilän, Caloniuksen ja Krankin kirja kuulostaa erittäin kiinnostavalta. Kasvissyönnin historia on täynnä mielenkiintoisia yllätyksiä. Aihetta ei todellakaan ole tutkittu vielä tarpeeksi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *