Sunnuntaina 29.3. on tasan kolme viikkoa vaalipäivään. Kampanjointia on tehty ja suunniteltu jo monta kuukautta: loppukiri on nyt edessä!

Vihreiden periaatteena on jo useiden vaalien ajan ollut, että kaikki kampanjarahoitus avataan ja julkistetaan hyvissä ajoin ennen vaalipäivää, viimeistään ennen ennakkoäänestyksen alkua. Katukampanjoinnin lomassa täytin oman vaalirahoituksen ennakkoilmoitukseni tänään ja se on luettavissa Vaali- ja puoluerahoitusvalvonnan sivuilta.

Vaalikampanjani budjetti näyttää näillä näkymin asettuvan 3600 euroon, josta 2000 euroa on omaa rahaani ja 1600 euroa on kertynyt pienlahjoituksista. Vihreiden lahjoitussivun kautta kampanjalleni on tehty 31 lahjoitusta, joista jokaisesta on ollut valtavan suuri apu! Kiitos kaikille kampanjaani tukeneille!

Mitä kampanjani 3600 eurolla on tehty tai ollaan tekemässä? Alla olevasta budjetista käy ilmi miten kampanjani rahoitus on kohdennettu. Budjetista näkyy myös hyvin se, että pienellä budjetilla toimiessa verkkomainontaa on painotettu ja lehtimainoksissa on pyritty tekemään mahdollisimman paljon yhteistyötä muiden ehdokkaiden kanssa.

Menot 3600e

450e Varsinais-Suomen vihreiden ehdokasmaksu

500e painotuotteet

  • 465e vaaliesitteet 5000 kpl.
  • 25e oma osuuteni sadasta A3 yhteisjulisteesta Niina Ratilaisen kanssa
  • 10e oma osuuteni pienistä tulostetuista yhteisesitteistä Niinan kanssa

890e verkkomainokset

  • 400e facebook-mainonta
  • 400e mainospaketti Turun Sanomien verkkosivuilla
  • 90e Ehdokaskohtainen maksu Vihreä ehdokasgrilli -vaalivideoista

800e ulkomainokset

  • 300e bussinkylkimainokset 10 kpl, 2 viikkoa, yhdessä Niina Ratilaisen kanssa
  • 310e viikko mainosaikaa bussin sisämainostaulussa
  • 200e kampanjaliehu

700e lehtimainokset

  • 115e 1/8 sivun yhteismainos Tylkkäriin Niinan kanssa maaliskuussa.
  • 100e oma osuus 13 ehdokkaan yhteismainoksesta huhtikuun Tylkkäriin
  • 85e yhteismainokseen, joka vaalitaktisista syistä jääköön vielä julkaisematta
  • 160e oma osuus yhteismainoksesta Niinan kanssa Turkulaisessa 11.4.
  • 240e lehtimainosrahasta on vielä kohdentamatta

350e muut kulut

  • 231 tukiryhmä, kampanjatapaamiset jne
  • 29e Vihreän kampuskeiton ehdokasmaksu

Tällä hetkellä kampanjabudjetistani on siis 240 euroa kohdentamatta ja sille pyritään löytäämään vielä mahdollisimman hyvä käyttökohde. Vaaliviikonlopun lehtiin järkevän kokoiset mainokset maksavat 400-500 euroa, joten pyrimme saamaan vielä joitain satoja euroja lisälahjoituksia.

Kampanjani loppukiriä ja viimeisten viikkojen näkyvyyttä voit halutessasi helposti tukea vihreiden lahjoitussivun kautta: https://lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/jukka-vornanen

Kuva: openclipart.org

Kategoriat: Politiikka

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *