Suuressa viisaudessaan Kokoomuksen opiskelijaliitto Tuhatkunta julkaisi tänään elokuun 12. päivä kannanoton otsikolla ”Opintotuen indeksiin sitominen estäisi todellisen kehityksen vuosiksi.”

Täysin käsittämättömistä ja minulle tuntemattomista syistä Tuhatkunta suorittaa jäsenistönsä edunvalvonnan sijaan opiskelijaselkien massapuukotuksen, joka kaiken lisäksi perustuu todella hatariin väitteisiin. Työpäivän päätteeksi pilkon Tuhkun kannarin pilkkeiksi:

Tuhatkunnan väite 1: ”Nyt ei ole oikea aika rakentaa velkarahalla valtiolle lisää kalliita kuluautomaatteja, joiden vaikutus yksittäisen opiskelijan toimeentuloon on verrattain pieni.”

Jep, jep.. Vuoden 2011 budjetissa indeksin kustannusvaikutus olisi noin 400 000 euroa, mikä on yksi kahdeskymmenestuhannesosa suunnitellusta 8 miljardin lainasta. Indeksin vaikutus yksittäisen opiskelijan toimeentuloon on kieltämättä pieni, mutta indeksin myötä tuki seuraisi edes elinkustannusten nousua. Opintotuen edellistä tasokorotusta odotettiin aikanaan 15 vuotta ja sinä aikana inflaation söi tuen arvosta 20 prosenttia. Mikäli opintotuki sidottaisiin indeksiin, vältyttäisiin vastaavilta arvonpudotuksilta jatkossa.

Entistä erikoisemmaksi Tuhatkunnan kannanotto muuttuu, kun huomioon otetaan kaikkien muiden sosiaaliturvan muotojen todennäköinen indeksiinsitominen. Tuhatkunta tahtoo siis jättää opiskelijat ainoana ryhmänä indeksin ulkopuolelle.

Väite 2: [Opintukea pohtinut työryhmä] ei noudattanut ensinkään tehtävänantoaan opintotuen rakenteellisesta kehittämisestä vaan keskittyi tilkkutäkin paikkailuun.

Kaikesta kritiikistä huolimatta nykyinen opintotukijärjestelmä on yllättävän oikeudenmukainen paketti ja sitä on vaikea parantaa ilman merkittävää lisärahoitusta. Opintotukityöryhmän tehtävänanto kirjoitettiin keväällä 2009 ja vasta valmistelutyön aikana selvisi, että lisärahoitusta ei ollut saatavilla. Vallinneissa olosuhteissa työryhmä päätyi kokonaisratkaisuun, jossa maltillisilla tukiehtojen kiristyksillä pelattiin rahoitusvaraa indeksille ja huoltajakorotukselle. Merkittävämpi parannus olisi ollut vain huomattava tasokorotus, johon valtiovarainministeriö ei missään nimessä suostunut. Työryhmä selvitti tarkkaan myös mahdollisia rakenteellisia muutoksia, mutta ne hylättiin nykyjärjestelmää heikentävinä.

Indeksi, ateriatuen korotus ja opintorahan huoltajakorotus olisivat merkinneet huomattavaa opintotuen parannusta, jos työryhmän esitys olisi huomioitu budjetin valmistelussa. Tällä hetkellä kaikki on kuitenkin auki ja lopullinen paketti selviää tulevien viikkojen aikana.

Väite 3: Edes valtakunnallisilla korkeakouluopiskelijoiden etujärjestöillä ei ole ollut rohkeutta vaatia todellisia parannuksia opintotukeen.

Kokoomusopiskelijoiden edustajat olivat mukana Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokouksessa 2009, jossa vuoden 2010 tärkeimmäksi budjettitavoitteeksi päätettiin opintotuen indeksi. Päätös asiasta oli yksimielinen.

Väite 4: ”Järkevintä olisi muuttaa opintotuki kannustavammaksi, jolloin nopeasti sujuvista opinnoista voitaisiin maksaa korkeampaa opintotukea.”

Ensinnäkin opintotuki on vastikkeellinen sosiaaliturvan muoto, ei opiskelutuloksiin perustuva palkkio. Toisekseen Tuhatkunnan malli kohtelisi eriarvoisesti eri alojen opiskelijoita ja heikentäisi entisestään etenemisvaikeuksista kärsivien opiskelijoiden asemaa. Kolmanneksi Tuhatkunnan malli olisi kalliimpi kuin heidän kritisoimansa indeksi. Tämä epäjohdonmukaisuus ei sinänsä yllätä, sillä seuraavan väitteen kohdalla Tuhku puhkoo loputkin talousargumenttinsa.

Väite 5: ”Opintotuen indeksiin sitominen voi tulla kysymykseen, kun koko muu paketti on kasassa ja kannustava.”

Ai mikä kuluautomaatti?, kysyy tässä vaiheessa Tuhatkunnan puheenjohtaja Jenny Nyman. Indeksihän on ihan kiva jos se sidotaan meidän omaan malliimme…


3 kommenttia

Tero & #183;12/08/2010 21:16

Semmonen Facebook-peukku tähän.

Tuomas & #183;13/08/2010 07:00

Ihmetyttää Tuhkun ja kokoomusnuorten lähestyminen. Molemmat ovat vetäneet emopuolueesta oikealta ohi, mutta yleensä tuhku on kuitenkin pyrkinyt dialogiin ja edunvalvontaan. Kokoomusnuorten holtittomuudet ovat ollet jo pitkään ihan täyttä dadaa, mutta on hippasen huolestuttavaa jos tuhkukin lähtee näihin tolkuttomuuksiin.

Mikko N. & #183;15/08/2010 13:27

Kokoomuslaiset opiskelijajärjestöt ovat jo pitkään poikenneet yleisestä opiskelijoiden tasa-arvoa ja toimeentuloturvaa puolustavasta konsensuksesta 'elitistiseen' suuntaan:

http://www.kokoomusopiskelijat.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=155&Itemid=35

Tässä kannatetaan lukukausimaksujen palauttamista verohelpotuksin, mutta eikö olisi oikeudenmukaisempaa ja selkeämpää vastustaa jyrkästi koko lukukausimaksujen ideaa ilman tällaisia kaltevan pinnan kompromisseja?

http://www.sofiavikman.fi/2010/03/16/lukukausimaksuilla-pelottelu-on-turhaa/

http://porvarit.kyweb.fi/2010/02/17/kokoomus-haluaa-turvata-maksuttoman-koulutuksen-opiskelijoille/

Nämä taas ovat linjassa emopuolueen vaalipropagandan kanssa ja halveksivat valtaosan opiskelijoista kykyä ja älykkyyttä huomata julkisuuteen kokonaan toisenlaisina lipsahtaneista työryhmämietinnöistä, missä kohden oikeasti ollaan menossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *