Energia- ja arvonlisäveroista on viime päivinä puhuttu kuin suuresta saatanasta, koska ne nostavat hintoja ja loiventavat progressiota. Vihreätkin kannattavat kuulemma tasaverotusta. Tämä on ollut jälleen loistava esimerkki siitä miten pintapuolista poliittinen keskustelumme on.

Ensinnäkin, vihreät eivät kannata tasaverotusta. Me emme kannata kulutusveroja, jotta progressio kevenisi. Me kannatamme kulutusveroja, koska haluamme vähentää kulutusta. Suomalaisten ekologinen jalanjälki on nykyisellään valtavan suuri ja me kulutamme luonnonvaroja neljä kertaa enemmän kuin on kestävää. Ympäristön takia materiaalisen kulutuksemme määrä ei saa enää kasvaa. Siksi kulutusveroja on kiristettävä.

Miten sitten progressiosta pidetään kiinni kulutusverojen kiristyessä? Vihreiden veromallissa tämä toteutetaan pienituloisten veronkevennyksillä ja pääomaverotuksen kiristämisellä. Tällä tavalla pienituloisille kompensoidaan kiristyvät arvonlisä- ja energiaverot. Pääoma- ja osinkoverojen nostoilla kiristetään puolestaan suurituloisten verotusta ja estetään tuloerojen kasvu.

Kaiken kaikkiaan ympäristönäkökulma on jäänyt valitettavan pieneen rooliin viime aikojen poliittisessa keskustelussa. Se siitä puolueiden vihertymisestä.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *