(Julkaistu Turun vihreiden lehdessä marraskuussa 2011)

Yli 40 000 alle 29-vuotiasta suomalaista nuorta elää ilman opiskelijan, työntekijän tai työttömän statusta. He eivät ole eläkkeellä, eivät varusmiespalveluksessa, eivätkä perhevapaalla.
Peruskoulun jälkeisessä nivelvaiheessa nuorten syrjäytymisriski on erityisen suuri ja 6000 peruskoulun päättävää nuorta jää vuosittain ilman toisen asteen opiskelupaikkaa. Ongelmaan puututaan vuodesta 2013 alkaen koulutustakuulla, jolla kunnat velvoitetaan tarjoamaan jokaiselle peruskoulun päättäneelle jatkomahdollisuus joko lukiossa, ammatillisessa koulutuksessa, oppisopimuksella tai työpajassa.
Syrjäytymisen ennaltaehkäisy vaatii kuitenkin myös muita toimenpiteitä. Ongelman ratkaisemiseksi yhteiskunnan yleiseen eriarvoistumiseen ja nuorten osattomuuteen on puututtava päättäväisesti.

0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *