(Kannanotto, julkaistu 16.11.2011)

Turun vihreät nuoret ja opiskelijat pitävät vuoden 2012 kunnallisvaaleja hyvänä tilaisuutena parantaa Turun tauti ja tuulettaa Turun ummehtunutta hallinto- ja päätöksentekokulttuuria.

Turun kunnallispoliitikkojen vanha kaarti on jo vuosikymmenten ajan pyörittänyt kaupungin päätöksentekoa suljettujen ovien takana. Ensi syksyn kunnallisvaaleissa Turun valtuuston voimasuhteet tuskin pysyvät ennallaan. Tämän murroksen yhteydessä Turun kunnalliseen päätöksenteon avoimuutta on lisättävä sekä kulttuurisin että teknisin uudistuksin.

”Teknisistä ratkaisuista minimivaatimus lienee tänä päivänä valtuuston kokousten “striimaaminen” nettiin. Nettilähetyksillä ei vielä kaikkia kabinetteja tuuleteta, mutta ainakin äänestäjille annetaan nykyaikainen väline valtuustokeskustelujen seuraamiseen.”, toteaa Turun ViNOn vasta valittu vuoden 2012 puheenjohtaja Niina Ratilainen.

“Hyvä esimerkki päätöksenteon käsittämättömyydestä ja Turun taudin elinvoimasta oli syksyn energiaratkaisu, joka runnottiin valtuustossa läpi ilman kunnollisia päästöselvityksiä. Ilmeisesti kabineteissa oli jo päätetty, että Naantalin polttovoimala rakennetaan ja turha siinä oli kenenkään tarkempia päästölaskelmia kysellä.” huomauttaa Turun ViNOn toinen uusi puheenjohtaja Jukka Vornanen.

“Läpinäkyvyyden kannalta olisi ollut arvokasta jos nekin valtuuston keskustelut olisi näytetty suorana netissä. On käsittämätöntä, ettei Turun valtuustosalissa ole monien muiden kaupunkien tavoin siirrytty vielä nettiaikaan” jatkaa puheenjohtaja Niina Ratilainen.

Nettilähetykset valtuuston kokouksista ovat toki vain pieni ensiaskel, mutta sitä kautta voidaan aloittaa matka kohti avoimempaa ja vuorovaikutteisempaa turkulaista päätöksentekoa.

Vuoden 2012 kunnallisvaaleihin on aikaa 346 päivää.

Lisätietoja
Niina Ratilainen,  Turun ViNOn puheenjohtaja, p. 050 3787791
Jukka Vornanen, Turun ViNOn puheenjohtaja, p. 040 5936791


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *