Viimeksi tänään kävelykadulla kampanjoidessa sain kuulla, että uusiutuva energia on pientä näpertelyä, eikä tule koskaan olemaan vastaus mihinkään.

Tällaiset mielipiteet perustuvat vanhentuneisiin käsityksiin, jotka helpoiten murtuvat tutustumalla energia-alan uusiin toimijoihin.

Viime viikolla Energiaremontti-kampanja järjesti eduskuntavaaliehdokkaille vierailun Salon Märynummessa toimivaan TuuliWatti Oy:n tuulivoimapuistoon. Vierailu oli erinomainen ja jos voisin järjestää vastaavan reissun kaikille Suomen tuulivoimakriittisille äijille, tekisin sen.

Märynummen kolme valkoista myllyä tuottavat sähköä vuodessa 15 000 kotitalouden kulutuksen verran.

Ei sellaisia lukuja pidä enää vähätellä.

Tuulivoiman lisäksi Salossa tapahtuu myös aurinkoenergian saralla. Salolainen Areva Solar on jo useiden vuosien ajan maahantuonut kiinalaisia aurinkopaneeleita Suomeen, mutta nyt suunnitelmissa on oman tuotannonkin aloittaminen. Kiinalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa yhteistyössä Areva Solar valmistaa pian aurinkopaneeleita Suomen ja Euroopan tarpeisiin.

Käytössä ollut aurinkopaneeli Areva Solarin pihassa!

Tuuliwatin ja Areva Solarin lisäksi hyvä esimerkki varsinaissuomalaisesta huippuosaamisesta on Uudessakaupungissa toimiva Sybimar, joka kehittää integroituja vesiviljelyn ja bioenergian tuotannon järjestelmiä suljetun kierron periaatteiden mukaisesti. Sybimarin pilottilaitoksessa jätteet, hukkaenergia, lämpö, ravinteet ja hiilidioksidi hyödynnetään ja kierrätetään energian– ja elintarviketuotantoon.

Suomalaisen professoriryhmän energiapoliittisen raportin mukaan Suomeen olisi luotavissa vuoteen 2020 mennessä 30 000 uutta työpaikkaa oikealla energiapolitiikalla. Työpaikat eivät synny ydinvoimaloita rakentamalla, vaan kotimaista tuotekehitystä ja hajautettua energiantuotantoa tukemalla. Pientuotannon edellyttämät lupakäytännöt ja rakennusmääräykset tulisi yhtenäistää valtakunnallisesti. Tuulivoimapuistojen suunnittelussa ympäristön asukkaat on otettava entistä paremmin huomioon. Märynummen tuulivoimaloita olen kuullut kutsuttavan niin ”absurdeiksi ilmestyksiksi” kuin ”meidän myllyiksi”. Paljon on kiinni siitä miten uudet ja vieraat asiat tehdään tutuiksi ja tunnetuiksi.

Ensi eduskuntakaudella maassamme on tehtävä johdonmukaista uudistettua energiapolitiikkaa. Se tekisi hyvää puhtaan teknologian yrityksillemme, jotka saisivat samalla kotimaisia näyttöjä vientiponnisteluidensa tueksi.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *