Näin YLE uutisoi tänään TAT:n tutkimusta tänään

Entistä useampi lukiolainen suunnittelee välivuoden pitämistä, uutisoi YLE 30.3. Taloudellisen tietotoimiston (TAT) tutkimukseen perusteella ”Yksi syy välivuoden suosion kasvuun on korkea-asteen haku-uudistus, jossa ensimmäistä kertaa hakevia suositaan ja opiskelualan vaihtaminen on vaikeampaa.”

Kyseessä on jälleen yksi esimerkki kuluneen hallituskauden epäonnistumisista. Etenkin koulutuspolitiikan saralla SDP ja kokoomus ovat kerta toisensa jälkeen astuneet harhaan. Työurien pidentämiseksi suomalaisia nuoria yritetään ajaa kepillä koulutusputkeen. Keinot ovat huonoja ja tulokset sen mukaisia.

Opiskelijavalintakiintiöitä on suunniteltu vuodesta 2011 alkaen. Matkan varrella aikataulu on muuttunut ja kiintiöiden velvoittavuudesta on esitetty lukuisia erilaisia näkemyksiä. Korkeakoulut eivät ole olleet uudistuksesta järin innoissaan, mutta se ei ole hallitusta hidastanut.

Vielä kuukausi sitten korkeakouluun hakeville viritettiin todellista rotanloukkua: järjestelmää, jossa yhdistyisivät hakukiintiöt, pakkohaku ja opintotuen rajaaminen yhteen ensimmäiseen tutkintoon. Lopputuloksena korkea-asteelle hakeva nuori olisi sidottu todella tiukasti ensimmäiseen vastaanottamaansa opiskelupaikkaan. Ei ihme, jos välivuosi ja ylimääräinen harkinta-aika alkaa tällaisessa tilanteessa houkuttaa.

Opintotuen rajauslaki vedettiin lopulta pois käsittelystä ja näyttää siltä, että opiskelijavalintauudistuskin olisi syytä ottaa uudelleenarvioitavaksi. Ei kannettu vesi kepillä uhatenkaan kaivossa pysy.

Kuva: Kuvakaappaus, kuvan käsittely Jukan kampanjatiimi


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *