Syksyn kunnallisvaalit lähestyvät. On aika keskustella siitä mitä Turku tulevaisuudessa on.

Alla olevat teesit ovat ensimmäinen luonnos oman vaaliohjelmani rungosta. Muotoilultaan ne eivät ole vielä lopullisia, mutta tavoitteet ovat sellaisia joita kannatan. Tähän asti ohjelmasta on keskusteltu kampanjani suunnittelutilaisuuksissa, mutta jatkoa ajatellen toivoisin nyt laajempaa palautetta.

Jos siis suinkin aikasi riittää, niin kommentoi täällä blogissa tai facebookissa ja kerro tuntuvatko teesit tärkeiltä vai turhilta. Mihin muihin asioihin toivoisit ehdokkaiden ottavan kantaa näissä vaaleissa?

Mitä avoin ja reilumpi Turku tarkoittaa?

-Avoimempaa kunnallispolitiikkaa: Vähemmän kabinettipäätöksiä ja enemmän aikaa keskustelulle. Lautakuntien kokouksien on oltava avoimia ja valtuuston kokouksia on voitava seurata netistä.

-Parempia palveluita ja vastuullisempaa työnantajapolitiikkaa. Päivähoidon resursseja on lisättävä eikä kouluverkkoa saa enää karsia. Lomautukset ovat väärä ratkaisu kaupungin talousongelmiin.

-Aktiivista yhteistyötä ympäryskuntien kanssa. Kuntaliitoksista olisi hyötyä Turulle, mutta mikäli ne eivät toteudu, on seudun joukkoliikenne- ja kaavoitusyhteistyötä parannettava.

-Uusia työpaikkoja luovilta aloilta, kaupungin ja oppilaitosten yhteistyöstä, nuorten yrittäjyydestä sekä meriosaamista vaativilta vihreän teknologian aloilta.

-Toimivaa joukkoliikennettä. Uusi raitiotie helpottaa liikkumista keskustasta Varissuolle ja muille vilkkaimmin liikennöidyille asuinalueille. Turun joukkoliikenteen kehittäminen ei onnistu pelkkien linja-autojen varassa.

-Ehjää pyörätieverkostoa, joka mahdollistaa sujuvan pyöräilyn keskustassa. Yliopistonkadun ja Humalistonkadun valmiiksi suunnitellut pyörätiet on rakennettava viipymättä.

-Elävää keskustaa ilman toriparkkia. Toriparkkipäätös on otettava uuteen käsittelyyn, mikäli uuden valtuuston enemmistö vastustaa parkkia.

-Historiaa kunnioittavaa kaupunkisuunnittelua:  Vanhojen rakennusten kunnioittamista, vihreää uudisrakentamista ja vapaita julkisia tiloja.

-Parempia liikenneyhteyksiä Logomoon. Uusien tapahtuma- ja yritystilojen ansiosta Logomon alue on vahvassa nosteessa, joka tyrehtyy ilman nykyistä tiiviimpää yhteyttä keskustaan.

-Lisää resursseja nuorten tukipalveluihin: yläkouluihin ja toiselle asteelle tarvitaan lisää opinto-ohjaajia ja ammattikorkeakouluopiskelijoille  yliopistotasoiset mielenterveyspalvelut.


0 kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *