Kestävästi kasvava Turku

Kun muutin Turkuun vuonna 2005, Turussa oli 174 846 asukasta. Nyt asukkaita on yli 194 000. Mikäli viime vuosien kasvuvauhti jatkuu, Turusta tulee 200 000 asukkaan kaupunki seuraavan viiden vuoden aikana. Turku on tällä hetkellä kiinnostava kaupunki, joka kasvaa muuttovoiton myötä. Tämän hetkinen syntyvyys ei riittäisi kasvattamaan väkilukuamme. Ihmiset voivat Lue lisää…

Korjataan koronan jäljet

Suomen koronatilanne kehittyy nyt hyvään suuntaan. Rokotusten eteneminen vahvistaa uskoa siihen, ettei syksyllä tule enää uutta aaltoa. Varma ei voi tietenkään olla, ja viimeisen 1,5 vuoden aikana optimisti on pettynyt muutaman kerran. Tällä hetkellä tilanne näyttää kuitenkin hyvältä ja koronarajoituksia voidaan purkaa viikko viikolta. Monien yritysten ja etenkin palvelu- ja Lue lisää…

Mitä kuuluu Fölläreille?

Föllärit tulivat Turkuun kolme vuotta sitten. Keltaiset pyörät kotiutuivat nopeasti kaupunkikuvaan. Käyttöjärjestelmän bugit ovat aiheuttaneet vuosien varrella ongelmia ja päänvaivaa, mutta muuten kaupunkipyörät ovat olleet hyvä lisä Turun joukkoliikennepalveluihin. Fölläreiden ensimmäinen kilpailutuskausi loppuu tänä keväänä, toukokuussa 2021. Uutta kilpailutusta ei ole vieläkään aloitettu ja viime syksynä näytti hetken siltä, että Lue lisää…

Varsinais-Suomi lähijunaan!

(PUOLUEEN JULKAISEMA KANNANOTTO 19.1.) Vihreät esittää Suomen suurille kaupunkiseuduille uutta lähijunien pilottikokeilua, jolla palautetaan säännöllinen lähijunaliikenne ja vanhojen “lättähattujen” seisakkeet takaisin isoille kaupunkiseuduille. Kokeilulla tuotaisiin satoja tuhansia suomalaisia lähijunaliikenteen pariin. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla Suomen kaupunkiseuduilla matkustettiin lättähatuiksi kutsutuilla junilla, joista vielä monella on lämpöisiä omakohtaisiakin muistoja. Kun kaupungit täyttyivät Lue lisää…

Musiikkitalo osaksi kulttuurirantaa

Turun kaupunginhallitus käsittelee tänään uuden Musiikkitalon kaavaluonnosta. Päätös Musiikkitalon sijaintipaikasta tehtiin viime huhtikuussa, mutta kaavaluonnoksen myötä uuteen vilkkaaseen keskusteluun. Hyvä niin! Sekä vanhan konserttitalon korjaamisesta että uuden Musiikkitalon rakentamisesta on tehty useita suunnitelmia jo vuosien ajan. Hämähäkkitontille suunniteltiin uutta musiikki- ja kongressitaloa yli kymmenen vuotta sitten ja tämän kertainen musiikkitalovalmistelu Lue lisää…

Yhdeksän nostoa Turun ilmastotyöstä

Kaupungit voivat olla ilmastopolitiikan edelläkävijöitä. Kaupunginvaltuustossa käsitellään tänään 24.8.2020 Turun ilmastotyön tilaa. Kaupungin päästöjä on nyt vähennetty 35 prosenttia vuoden 1990 tasosta ja viiteenkymmeneen prosenttiin asti ovat keinot tiedossa. Viiteenkymmeneen prosenttiin! Se kuulostaa jo joltain ja muistuttaa siitä, että Turun ilmastotyö ei ole pelkkää puhetta vaan vaikuttava ilmastopolitiikka on aidosti Lue lisää…

Ratikka suunnitellaan tulevaisuutta varten

Valtuusto käsittelee tänään 20.4.2020 Turun ratikan jatkosuunnittelua. Tarkoitus on siirtyä viimeiseen suunnitteluvaiheeseen, jonka jälkeen kaikki on valmista rakentamista varten. Lopullinen rakentamispäätös tehdään seuraavalla vaalikaudella. Asiaa käsiteltiin jo valtuuston viime kokouksessakin, mutta vasemmistoliitto ja perussuomalaiset halusivat tuolloin jättää päätöksen pöydälle. Pöytäämisen jälkeen on käyty jonkin verran keskustelua siitä, onko ratikan jatkosuunnittelupäätös Lue lisää…

Radiodebatti pormestarimallista

Yle Turulla on uusi radiodebattisarja: ”Shakkikello”. Ohjelmaa juontaa Kalle Talonen. Osallistuin ohjelmaan vasemmistoliiton Jaakko Lindforsin kanssa. Väittelimme Jaakon kanssa pormestarimallin eduista ja haitoista. Itse olin puolesta, Jaakko vastaan. Lopputuloksena syntyi hyvä tiivis paketti aiheesta. Suosittelen! Shakkikello: Jaakko Lindfors vs. Jukka Vornanen – pormestarimalli Turkuun?

Vihreät vaatii selvitystä toriparkin rahoituksesta

Kannanotto 26.3.2018 Turun vihreä valtuustoryhmä ei hyväksy toriparkin suunnittelun etenemistä rakennusvaiheeseen ennen kuin hankkeen rahoitusvakuudet tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn ja kaupungin ja toriparkkia rakentavan T-Park Oy:n välisestä kustannusjaosta on sovittu. Tämän lisäksi vihreä valtuustoryhmä vaatii tarkempaa sopimusta kaupungin ja yhtiön välisistä kustannusvastuista. Kaupunginvaltuuston 30.5.2016 tekemän päätöksen mukaisesti Kauppatorin maanalaisten tilojen vuokrasopimukseen Lue lisää…

Pyörätie Puutarhakadulle

Puutarhakadun pyörätiesuunnitelma hyväksyttiin tänään kiinteistöliikelaitoksen johtokunnassa. Suunnitelmaa on etukäteen kritisoitu, koska yhteys toteutetaan kaksisuuntaisena kadun toiselle puolelle. Ymmärrän kritiikin, mutta olen iloinen tästä tänäänkin tehdystä päätöksestä. Humalistonkadun ja Puutarhakadun pyöräteitä on jemmattu vuosien ajan poliittisesti takalukitussa pöytälaatikossa. Nyt laatikko on auki ja hankkeet saadaan eteenpäin. Oheisessa kuvassa on Humalistonkadun ja Lue lisää…