Lukiota kehittämässä, osa 3: toisen asteen opintotuki

(Jatkoa kahdelle edelliselle tekstille) Opintotuesta on viime aikoina puhuttu paljon ja aiheesta. Indeksitön opintoraha on jälleen menettämässä arvoaan ja kokoomus väläyttelee ylempää korkeakoulututkintoa suorittaville lainapainotteista tukea. Opintotuen yleisessäkin tasossa on siis parantamisen varaa, mutta itseasiassa osa toisen asteen opiskelijoista on vieläkin surkeammassa tilanteessa. Nykyisen opintotukilain mukaan vanhempien tulot vaikuttavat 18-20-vuotiaiden Lue lisää…

Lukiota kehittämässä, osa 2: opinto-ohjaus ja opiskelijoiden osallistaminen

(Jatkoa edellisestä OKM:n lukioiden kehittämisraporttia käsitelleestä kirjoituksesta.) Valinnaisuutta koskevia esityksiä lukuunottamatta työryhmän esitykset ovat varsin kelvollisia ja etenkin opinto-ohjaukseen on kiinnitetty paljon huomiota. Työryhmä esittää mm, että: ”Lukion opinto-ohjauksen järjestelmä tulee uudistaa koordinoituna kokonaisuutena. Henkilökohtaisen ohjauksen resursointia tulisi jossain määrin lisätä, mutta tätäkin olennaisempaa on analysoida erilaiset ohjaustarpeet. Olisi osattava Lue lisää…

Lukiota kehittämässä, osa 1

Ensi tiistaina Turun kaupungin lukio- ja ammattiopetuslautakunta käsittelee kaupungin lausunnon OKM:n lukioiden kehittämisraportista ja kokouspapereita lukiessani ajattelin nyt samalla kertaa kirjoittaa tännekin aiheesta. Kyseisestä rapsasta ei ole aivan hirveästi julkisuudessa keskusteltu, mutta se johtunee työryhmän rakenteellisten muutosesitysten maltillisuudesta. Työryhmän mukaan lukio-opetuksen on jatkossakin oltava yleissivistävää, kurssimuotoista ja saatavuudeltaan alueellisesti kattavaa. Lue lisää…

Vaalibudjetti ja rahoittajat

Alla tämänhetkinen ajantasainen vaalibudjettini sekä yhteenveto kampanjan rahoittajista. Kuten budjetin yhteenvedosta näkyy, olemme vielä hieman alijäämän puolella. Budjettia tarkistetaan vielä mainoskulujen varmistuttua. Vaalibudjetti Tulot: Omat varat 2500 Lahjoitukset 1200 Pipotulot 750 Muut kampanjatuotteet 300 Sitsit 580 Yht 5330 Menot: Ehdokasmaksu 400 Abribus-mainos 1000 Lehtimainokset 1500 Painokulut 870 Nettimainonta 200 Kampanjatuotteet Lue lisää…

Surkea on kokoomusopiskelijan maailmankuva

Puoli vuotta sitten kokoomusopiskelijat olivat riemurinnoin torjumassa opintotuen indeksiä ja tänään he puolustavat kiimassa kokoomuksen etupainotteista opintotukimallia. Emäpuolueeseen verrattuna kokoomusopiskelijat ovat kuitenkin asteen verran rehellisempiä ja kertovat suoraan minkälaista maailmankuvaa edustavat. Opiskelijajärjestön puheenjohtaja linjaa pikkujellonien nettisivuilla: On tietysti kamalan ikävää, että kaikki eivät voi valmistua yrityselämän johtajiksi, lääkäreiksi ja diplomi-insinööreiksi. Lue lisää…

Uppoaminen uhkaa

Ennen vuotta 2008 opintotuen arvo vajosi 15 vuoden ajan. Lopputuloksena vuoden 2008 tasokorotuskaan ei palauttanut opintotuen alkuperäistä arvoa. Opintotuen ostovoiman heikkeneminen on täysin ristiriidassa opiskelijoihin kohdistettujen paineiden kanssa. Vuonna 2011 opintotuki on ainoa vähimmäisetuus jonka tasoa ei ole sidottu elinkustannuksia seuraavaan indeksiin. Ilman indeksisidonnaisuutta opintuen arvo uppoaa edelleen vuosi vuodelta. Lue lisää…

Keskustelua veroista: Jättiläiset savijaloillaan

Loppuvuoden aikana vihreät (28.11.) ja vasemmisto (11.12.) julkaisivat talouspoliittiset linjansa ja kieltäytyivät hyvinvointipalveluiden leikkauksista. Kolmen suuren ja perussuomalaisten talouslinjoja ei vielä ole julkaistu. Erinäisten yksittäisten puheenvuorojen perusteella on käynyt kyllä selväksi, että perussuomalaisten riveissä leikkauslistalle haluttaisiin ainakin kehitysapu ja maahanmuuton kustannukset, mutta mitään virallista linjaa persujen sivuilta ei löydy. SDP:n Lue lisää…

Cousteaun kadonnut maailma

Mikäli loppuloman tai tulevan loppiaisviikonlopun aikana kaipaat ajanvietettä, suosittelen YLE Areenaa ja Jacques Cousteaun pitkiä meridokumentteja. Näistä etenkin kaksi ensimmäistä edustavat Cousteaun tuotannossa jollain tapaa omaa linjaansa ja ne valmistuivat ennen suosittua Meren salaisuudet -televisiosarjaa (1968 – 1981). Cousteaun pitkät dokumentit: (linkit Areenaan toimivat tammikuun loppuun asti) Hiljainen maailma (1956) Lue lisää…

Cancunin ilmastokokous: polttaa, polttaa, viilenee, viilenee?

Cancunin ilmastokokous on tähän asti saanut valitettavan vähän huomiota mediassa. Syynä on todennäköisesti vuodentakaisten Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden epäonnistuminen. Cancunin osalta kukaan ei ole odottanut suuria. Ilmastonlämpenemistä odotusten latistuminen ei ole kuitenkaan hillinnyt, vaan tällä vauhdilla meillä on edelleen edessämme kaikkien aikojen ympäristökatastrofi. Oras Tynkkysen tuoreen blogi-tekstin mukaan Cancunissa onkin nähty viitteitä Lue lisää…

Kampanjakuulumisia

Viikko sitten lokakuun 17. päivä ylitettiin vaalien odotuksessa puolen vuoden rajapyykki ja kampanjan valmistelu on siihen nähden hyvällä mallilla. Marraskuun 5.päivä Turun Klubilla järjestetään kampanjastani kiinnostuneille illanvietto ja tapahtuman tiedot löytyvät mm. Facebookista. Kannattaa rohkeasti pistäytyä paikalle perjantai-illan aluksi ja käydä tsekkaamassa miltä Varsinais-Suomen virtaavin kampanja vaikuttaa. Klubin Kolo on Lue lisää…