(Pääkirjoitus, Vihreä Tuuma, 4/2016)
Milloin mietit ruokaan liittyen ensimmäisen kerran jotain muuta kuin sen makua tai hintaa?
Ruoka on osa arkirutiinia: parhaimmillaan nautinto, mutta usein huomaamaton välttämättömyys. Arkinen ruoka on vauvanruokaa, kouluruokaa, eineksiä ja kotikokkailuja. Ruokaostoksia lähikaupassa tai automarketissa. Ruokakassien hintavertailuja iltapäivälehdessä. Kaiken kiireen ja keskellä ruoka ja syöminen yksinkertaistuvat ostamisen ja maistamisen akteiksi. Se mitä tapahtuu lihatiskin ja syömisen välissä on meille usein oleellisempaa kuin se mitä tapahtuu ennen lihatiskiä – keinosiemennyksen ja lihatiskin välillä.
Kaikesta arkisuudestaan huolimatta ruoka on hyvin herkkä ja henkilökohtainenkin asia. Emme tahdo, että kukaan ulkopuolinen arvioi ostoskärryjemme kuormaa. Tiedämme kyllä, että herkkuja pitäisi syödä kohtuudella, maatalous rehevöittää vesistöjämme ja tuotantoeläinten elinolosuhteet ovat monin tavoin ongelmalliset. Ruokaan liittyy monia isoja vaikeita kysymyksiä, jotka ovat ristiriidassa ruokasuhteemme kanssa. Miksi ruoastakin pitää tehdä vaikea kysymys? Miksi poliitikot eivät korjaa näitä ongelmia, jotta kuluttaja voisi keskittyä helppoon ravinnon hankintaan?
Tämän Vihreän Tuuman teema on ruoka. Kaikki se mitä ruoka on arkirutiinien pinnan alla. Ruoka voi olla huomaamaton ja jopa itsestään selvä osa elämäämme vain silloin, kun sitä riittää nälkäämme. Viiden miljoonan suomalaisen ja seitsemän miljardin maailmankansalaisen ruokkiminen on kaikkea muuta kuin itsestään selvää. Monissa paikoin maailmaa nähdään edelleen nälkää ja Suomessakin ruokajonot ovat kasvaneet viime vuosina ennätyspitkiksi. Ruokaa kyllä riittäisi nykyistä useammille, mutta osa nykyisistä tuotantomuodoista valitettavan tehottomia ja suoraa hävikkiäkin syntyy pitkin jalostajien ja kuluttajien ketjua.
Suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa ja pohjoisesta sijainnistamme huolimatta olemme pyrkineet omavaraisuuteen niin kiihkeinä väestönkasvun kuin globaalin kilpailunkin aikoina. Maan hallitus valmistelee parhaillaan Ruokapoliittista selontekoa vuodelle 2030, jolla pyritään turvaamaan riittävä omavaraisuus tulevillekin vuosikymmenille. Selontekoa lukiessa käy erittäin selväksi, miten ruoka ja ruoantuotanto ovat paljon muutakin kuin henkilökohtainen kysymys. Ruoka on politiikkaa, ruoka on kamppailua niukoista resursseista. Pitkistä jalostusketjuista huolimatta ruoka on kuitenkin aina lopulta lähtöisin maaperästä, makeasta vedestä ja merestä. Prisman tai Citymarketin kassalla Visaa vinguttaessamme moottorisaha kaataa metsää pelloksi, sadetin roiskuttaa vettä viljelmille ja sikalan asukit patistetaan teurasautoon.
Ruokaan liittyy paljon henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kysymyksiä, joita ei voi ohittaa, mikäli tahdomme, että ruokaa riittää tuleville sukupolvillekin. Moni ruokakeskusteluun liittyvä vaikeus ja vastakkainasettelu johtuu siitä, että viimeisen sadan vuoden aikana välimatkamme ruuantuotannon todellisuuteen on kasvanut pidemmäksi kuin koskaan aiemmin. Keskustelu ruuantuotannosta menee helposti tunteisiin, jos sitä käydään puutteellisin tiedoin mielikuvien ja iskulauseiden varassa. Tämän teemanumeron tarkoitus on avata uusia näkökulmia ruokakeskusteluun ja tarjota tietoa arkisten kulutusvalintojen tueksi.
Tämä teksti on julkaistu alun perin Ajatuspaja Vision julkaiseman Vihreän Tuuman pääkirjoituksena. Ruoka 4/2016 kokonaisuudessaan luettavissa täältä.
0 kommenttia